Tuote tiskin alta / 1:1 workshop

Kuinka sitten päädyin juuri Helia Visualsin Heliannan oppiin? Helianna on luotsannut omaa yritystä ja brändiään Suomessa poikkeuksellisen menestyksekkäästi. Hän on tuonut markkinoille jotain aivan uutta, Suomessa enennäkemätöntä, autenttisen tavan kuvata vastasyntyneitä perheineen. Hän on paitsi tuonut oman tekemisensä kaikkien äitien huulille, hän on samalla myös kantanut harteillaan kaikkia meitä luonnollisesta vastasyntyneen kuvauksesta inspiroituneita kuvaajanalkuja raivaten meillekin tietä kohti menestyksekästä ja täysipainoista uraa vauvakuvaajana. Uskallan sanoa, että Heliannan ja muutaman muun alan edelläkävijän kovan työn tuloksena minullakin on tänä päivänä mahdollisuus tavoitella täysipäiväistä- ja palkkaista työtä vastasyntyneen kuvaajana.

Krista Pekkala Photography

“Ja en voisi riittävän monella ylistyssanalla tuota päivää kuvailla! Helianna vastasi odotuksiini täysin ja enemmänkin! Jo alkukartoituslomake sai minut pohtimaan yritystäni sekä newbornkuvaukseen liittyviä kysymyksiäni syvemmin. Workshopissa kuvasimme yhdessä kokonaisen newbornkuvauksen ja sen jälkeen purimme lounaalla ajatuksia kuvauksesta sekä vielä kahvittelun lomassa editoimme yhdessä ja pulisimme yritykseen liittyviä ajatuksia. Päivän aikana sain vastauksia kysymyksiini ja yhteistä pohdintaa kaikesta newbornkuvaukseen, työtapoihin ja yritykseen liittyen. Sain ravisutella omia ajatuksiani Heliannan avulla ja hän osasikin kysyä niin osuvia kysymyksiä, kiitos Helianna niistä! Yksityisworkshop oli kyllä niin spot on siinä suhteessa, että aikaa oli yllin kyllin kuvauksen lomassa ja päivän aikana sai keskittyä täysin niihin asioihin, joita toivoin. Workshopin jälkeen tuntuikin pään olevan täynnä surinaa ja ajatuksia, niin paljon se sai mielessä liikkeelle asioita! Sanoinkin Heliannalle päivän päätteeksi, että olo on yhdellä sanalla kuvaten: mindblown!”

Jenni Sofia Visuals

Suoraan sanottuna en ole yksinkertaisesti saanut tehtyä koontia workshopeistani, niin nopeasti ne ovat ihan vahingossa liikkuneet “tiskin alta”. Kiitos siis ensinnäkin siitä jokaiselle workshopissa olleelle sekä keväälle ja kesälle workshopin varanneelle – teen kaikkeni, että saatte päivästä parhaan irti! Workshopieni ideana on perehdyttää sinut mahdollisimman kokonaisvaltaisesti vauvakuvauksen maailmaan niin kuin minä sen näen. Olen erityisessä asemassa, että minulta halutaan oppia ja mielelläni jaan osaamistani myös eteenpäin. Uskon, että me kaikki saadaan eniten irti siitä, että päästään eteenpäin, kasvetaan ja luodaan hyvinvointia yhteisöön.

Workshop-päiviä olen järjestänyt viime aikoina vain yhdelle kerrallaan. Koen, että hyöty on suurin kun päästään keskustelemaan kunkin osallistujan kanssa juuri hänen tarpeistaan ja tasan hänen tasoisesti. Suurimmat kysymykset liittyvät yleensä kuvausflow’hun (eli mitä, miten ja missä järjestyksessä), vauvan käsittelyyn ja asetteluun sekä siihen aina niin polttavaan kysymykseen: Miten mä saan tästä itselleni kannattavan elinkeinon?

Ennen virallista päivää haluan kartoittaa jo tilannettasi ja toiveitasi. Jokainen workshop alkaa siis jo käytännössä kauan ennen kuin saavut Tampereelle. Lähetän sinulle esitietolomakkeen, jonka täsmäkysymyksiin haluan sinun miettivän vastaukset, jotka kumpuavat sinun sisältäsi. Mä uskon, että me voidaan kaikki menestyä parhaiten sillä omalla alueellamme, siellä missä motivaatio kumpuaa sisältä. Siksi tämä osio on jo todella tärkeä sinun tulevaisuuttasi silmällä pitäen. Rakennan myös päivällesi hieman rankaa vastaustesi pohjalta.

Päivä kestää yleensä 10-18 ja ohjelma on yleisesti ottaen seuraava:

  • klo 10 me startataan päivä tietenkin aamukahvilla! Jutellaan läpi sinun vastauksia esitietoihin ja inspiroidutaan tulevasta päivästä. Valmistellaan studio & beanbag vauvaa ja perhettä varten – vastailen koko päivän ajan sinua askarruttaviin kysymyksiin.
  • klo 11 asiakasperheemme saapuu ja lähdetään liikkeelle kuvausflowstani. Tehdään erityisen pitkä newbornkuvaus 2-3 tuntia ja perehdytän sinut tyyliini ja pienten yksityiskohtien viimeistelyyn. Pääasiassa ovat valon käyttö, kuvakulmat, kuvauksen sujuvuus ja se, jos asiat eivät menekään toivotulla tavalla – eli plan b. Saat kuvata kanssani & kysellä kokoajan kysymyksiä.
  • klo 14 lounas jossain ihanassa ravintolassa.
  • klo 15-18 päiväkahvit & kuvien editointi. Editoinnin lomassa pureudutaan sinun yrityksesi, olemassa olevan tai tulevan, kipukohtiin. Mitä haluat kehittää, muuttaa tai mikä on pielessä. Voidaan miettiä yhdessä läpi kannattavuuden perusteita, somea, asiakashankintaa.

Päivän hinta on 1950€ + alv ja se pitää sisällään lounaan, kahvin ja NIIN tärkeän kirjallisen ohjeen, johon voit palata aina kun siltä tuntuu. Krista kertoi aloittavansa jokaisen vauvakuvauksen sen kanssa, vau!

Tämän vuoden viimeiset vauvakuvausworkshopit järjestän huhtikuussa viikko 17 sekä syyskuussa 3 eri aikaa. Jos haluat viedä kuvauksesi sille kuuluisalle seuraavalle levelille ja uskot, että olen sinulle unelmiesi tavoitteluun se oikea, johdattava henkilö niin laita ihmeessä viestiä <3

xx Helianna

/Kuvista kiitos ihanille Kristalle ja Jennille!

HELIA VISUALS

Photography is a way of feeling, of touching, of loving. What you have caught on film is captured forever… It remembers little things, long after you have forgotten everything.