Hei sinulle!
      Ihanaa kun olet saapunut tänne ja katsonut alla olevan, minulle niin tärkeän videon <3 Siinä on meidän kuopuksemme. Mieheni ja minä. Erityisen rakkaan tästä tekee se, että pienimmäisemme on näissä kuvissa ainutlaatuinen puolivuotias. Nyt hän on pian jo seitsenkuinen, eikä me enää koskaan olla tuossa tilanteessa missä hänen kanssaan hetken saimme olla. Olen pohtinut paljon valokuvia ja valokuvausta viime aikoina. Luulen, että tällainen elämän, asioiden, itsensä ja työn pohtiminen liittyy voimakkaasti vauva-aikaan, siihen että ehtii pysähtyä elämän äärelle ja asiat ikäänkuin valuvat automaattisesti tärkeysjärjestykseen. Ainakin itselläni äitiysloma on ollut aina suurinta kasvun, kehityksen ja uudenluomisen aikaa.
      Olen aina ajatellut, että valokuvat ovat todella tärkeitä – ne ovat minun tapani kertoa tarinaa. Vauvakirjoissammekaan ei ole tekstiä juuri ollenkaan, siellä on kuvia. Niiden pohjalta muistan asioita, osaan kertoa unohtuneita yksityiskohtia ja lapset selaavat niitä innoissaan. Valokuvat muistuttavat meitä eletystä elämästämme, toteutuneista unelmista ja tarinasta – joka on tänä kiireisenä vaiheena kokoajan siellä taustalla kuin punaisena lankana.
      Olen päätynyt siihen, että valokuvia osaa todella arvostaa vasta sitten kun niitä on. Tiedätkö, jos et ole koskaan käyttänyt penniäkään kuvaukseen tai pitänyt niitä tärkeänä, et voi tietää miten tärkeitä ne ovat ? Sama koskee kaikkea mitä et ihan välttämättä välttämättä tarvitse (eli noin kaikki muu paitsi ruoka ja katto pään päälle). Kun ihminen saa kokea jotain niin kaunista kuin onnistunut kuvaus, siitä jäljelle jäävät upeat kuvat ja taide kotiin, hän alkaa nähdä näiden yksinkertaisten asioiden kauneuden ja arvon. Kuluvat hetket, soljuvat päivät. Pysähtyminen ja rakkaimmat.
      Erityisen ylpeä saan näin kulutushulluus Black Fridaynä olla siitä, että tarjoan työkseni onnea, hetkiä ja asioita joilla on merkitystä. Työni ja sijoitus minuun ja taiteeseeni ei merkittävästi kuormita ympäristöä ja lisää elämään arvoa. Olen tästä todella kiitollinen ja sydämeni on hieman kevyempi tällä maapallolla.
      Oh ja totta tosiaan! Olihan minulla teille huikeita uutisiakin, nimittäin;
      B A B Y 6-9kk MINIKUVAUSPÄIVÄT TAMPEREELLA!
      Yksi lempikuvausikä vauvoille on ehdottomasti tämä kun he osaavat jo istua, mutta ovat vielä hieman ymmällään maailman menosta ja omista taidoista. Ihmetteleviä katseita, suurta uteliaisuutta, herkkyyttä ja maailman suloisimpia makkaroita – niistä on nämä kuvat tehty.
      Kuvaus toteutetaan intiimissä kotistudiossamme 24.-26.2.2019.
      Kuvaus sisältää 6 kuvatiedostoa, mahdollisuuden lisäkuviin galleriasta & mahdollisuuden fine art-kuvatuotteisiin. Hinta 350€.
      Suosittelen, että äiti tai isä varautuu olemaan kuvissa mukana! Saatte kattavat valmistautumisohjeet itsellenne että vauvalle hyvissä ajoin ennen kuvauksia.
      Varaukset mieluusti suoraan sivustoni kautta yhteystietolomakkeella, mailitse info@heliavisuals.fi tai puhelimitse 0400261513. ❤️ Helianna
      PS! Otan vastaan varauksia pe 23.11. ja seuraavan kerran olen tavoitettavissa maanantaina 26.11. mikäli aikoja on tuolloin vielä saatavilla 🙂  Kiitos! 
      SHARE